Olipa kerran Lahti

Ennen Kouvolaan päätymistä vietin yhden lukukauden Lahden Kansanopistolla. Olin alunperin hakenut Animaatio ja Sarjakuva-linjalle, mutta suuren perumisprosentin takia linjaa ei järjestetty, vaan päädyin Kuvataide-linjalle muiden Animaatio-linjalle hakeneiden kanssa. Naureskelin itsekseni tässä perjantain myöhäisillassa koko asialle: lukiosta lähtien aina kun olen hakenut jonnekin olen päässyt kyllä sisään, mutta päätynyt erilaisten sattumien kautta eri paikkaan. Lukiossa olisin päässyt Kontulaan, mutta toinen vanhemmista halusikin juuri ennen koulujen alkua, että vaihtaisin toiseen lukioon. Vain siksi, että toisessa lukiossa oli tarjolla "Veneily"-kursseja (mitä en loppujen lopuksi koskaan käynyt). Viime vuonna oli tuo Lahden linjan peruminen ja nyt Kouvolassa linjanvetäjä siirtää vaivihkaisesti, mutta "luvallisesti" mut Sisustussuunnitelulinjalle, vaikka olin hakenut Tuotemuotoilun puolelle. Mutta se on jo toinen tarina.

Keraaminen kuvanveisto: Arkkitehti-tehtävä "Kisho's Blocks"
(Toimivat kelpo kynätelineinä tällä hetkellä.)

Vintiö talvimaisemissa

En ole päässyt suorittamaan kovinkaan mielekästä vapaa-ajan toimintaa, kun kouluhommat ovat puskeneet päälle. Koska nyt sattuu olemaan ensimmäinen viikonloppu, jonka vietän täällä Kouvolassa ilman vierasta, päätin motivoida (ja vähän palkita) itseäni syömällä pikkulettuja ja päivittämällä blogia. Huomenna pitäisi jaksaa mennä koululle pakertamaan taas, joten pieni aivonnollaustauko tulee tarpeeseen.

Koska meidän (tai tarkemmin pikkusiskoni) pikku vintiö on syntyperältään "ulkokani", niin pikkusiskoni on mökillä ollessaan on vienyt Viljaa hetkeksi ulos leudoilla keleillä. Leikkimökistä sai kehitettyä kanaverkon pätkällä sopivan ulkoaitauksen, mihin Vilja päästettiin muutamaksi minuutiksi temmeltämään. Osa leikkimökin "terassista" on lumenpeitossa ja leikkimökin ovi auki, joten Vilja sai valvonnan alla puuhata mielikseen lumessa. Tässä muutamat kuvat, jotka sain otettua nopealiikkeisestä veijarista ulkoilun aikana.

Laskiaispullat penthousen tapaan

Takapenkin manaajasta huolimatta päätin väsätä laskiaispullia sunnuntain riemuksi. Pienenä tuli hyvinkin ahkeraan osallistuttua mummin leivontatuokioihin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun tein kaiken yksin alusta alkaen ilman apua. Jännitys oli korkealla, kun pullan tekoa olen viimeksi seurannut ala-aste ikäisenä. Ja silloinkin taikina tehtiin koneella. Alunperin aioin tehdä taikinan tavalliseen maitoon, mutta koska kämppikset ovat "laktovammaisia" (näin leikkimielisesti sanoen) vaihdoin kämppiksen kustantamana laktoosittomaan. Munan jätin alkuperäisestä Kinuskikissan pullareseptistä pois, mutta eipä se pullien maistuvuutta haitannut.

5 dl laktoositonta maitoa
1 pkt aka 50g tuorehiivaa
2 dl sokeria
1 ½ rkl kardemummaa
2 tl suolaa
200 g voisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpiseksi ja murenna tuorehiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut täysin maitoon ja lisää sokeri, kardemumma ja suola. Lisää vähän kerrallaa n. 11 dl jauhoja puu- tai muovi-haarukalla sekoittaen ja loppu vaiheessa käsin. Vaivaa taikinaan sulatettu voi ja lisää vähitellen loput jauhot. Suosittelen pistämään sen vahvemman sukupuolen (tai henkilön) vaivaamaan taikinaa. Itse sain peukalon sen verta turraksi ja jäykäksi etten kyllä vähään aikaan aio vaivata yhtään mitään. Laita taikina kohoamaan vedottomaan ja lämpimään paikkaan n. 45 minuutiksi. Itse kokeilin Kinuskikissan vinkkiä laittaa taikina esilämmitettyyn mikroon ja sekös toimi loistavasti.

Vintiö nimeltä Vilja

Viime vuonna kesäkuun puolessa välissä tuttavan tilalta lähti muun perheen toimesta pieni leijonaharjaskani. Vesseli sai nimekseen Vilja, vuosien takaisen kesäkani Viljon mukaan, mutta Vilja lopulta tuli jäädäkseen. Pikkusiskon kaniksi Vilja lähinnä tuli, mutta olen ollut apuna kun vain muun perheen luo olen päässyt.

Koska Vilja on kasvanut kaniyhdyskunnassa ilman varsinaista suhdetta ihmisen kanssa, hän on ollut tulostaan lähtien jokseenkin pidättyväinen myös perheenjäseniin. Kuluneen vuoden aikana Vilja on kuitenkin tullut rohkeammaksi, vaikkakin muuton aikana luottamus ja rohkeus otti vähän takapakkia. Jouduimme piilottelemaan Viljaa vuokraisännältä ja pupu joutui olemaan aika paljon yksin. Lisäksi uudessa kodissa ei niin kauan muuton jälkeen Vilja oli vahingossa hypännyt vessanpönttöön, jonka kansi oli jäänyt auki.

Muffinsien vallankumous

Olevinaan "kinkkumuffinsit"

Pyydän anteeksi poissaolevaisuuttani näin aluksi. Kouvolan kämpällä ei toiminut kuukauteen netti joten kaikenlainen nettinörtteily jäi hyvin vähäiseksi. Kovasti kyllä yritettiin keskenämme kilpailla naapurin mummelin suojaamattoman netin vähäisistä palkeista, mutta perin heikolla tuloksella.

Blogia ja leipomista aloittaessa lähdin liikkeelle muffinseista parempien työkalujen ja aineksien puutteen takia. Matkalla sattui (ja edelleen sattuu) jos monenmoista mokaa, mutta suuruuden hulluja yrityksiä se ei ole hidastanut.

Minttuiset ("juusto") Popsit

Tekemäni leivokset ovat aiheuttaneet suurta epäilystä nuoremmissa sukulaisissa, mutta luottamusta on onneksi kertynyt kun negatiivisia "sivuvaikutuksia" ei ole ilmennyt. Nyt viimein sain ensimmäisen toimeksiannon viime viikonloppuna kun pikkuveli toivoi syntipäiväjuhlilleen samoja isänpäivänä tekemiäni "minttukeksisuklaapalleroita". Apunani oli taas, kuten isänpäivänäkin 12 vuotias pikkusisko, joka on pohjattomasti perso kaikelle herkuille (ja myöskin näille). Pikkuvelikin olisi halunnut osallistua, mutta flunssainen sankari ei kelvannut apukokiksi.

Ohjeen bongasin Pullahiiren blogin kautta Mansikkamäestä ja se on osoittautunut perin hyväksi, yksinkertaiseksi, mutta jokseenkin hitaaksi, koska emme kummallakaan kerralla käyttäneet monitoimikonetta keksien murskaamiseen. Suosittelen siis käyttämään jos on. Käytimme:

1 pkt Minttu-Dominokeksejä

3 rkl maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 tl piparminttu- tai vanilja-aromia
3(-5) rkl kaakaojauhetta
Fazerin Sinistä suklaata kuorrutteeksi

GBA & GC: Beyblade, koska et ole sen arvoinen?

Jatkamme pelien parissa kahdella Beyblade-pelillä: Game Boy Advancen Beyblade G-Revolutionilla ja Gamecuben Beyblade V-Force: Super Tournament Battlella. Näin aluksi sanottakoon, etten ole hankkiutunut näistä kahdesta eroon yksinkertaisesti lapsuuden nostalgian ja lievän kiintymyksen takia. Pelien aiheesta saati olivatko ne lähelläkään ostamisen arvoisia en mene silkasta myötähäpeästä kommentoimaan, mutta niihin tulee silti silloin tällöin palattua. Enimmäkseen silloin, kun aivot ovat jo valmiiksi narikassa.

Tyson aka Takao ei ollut ihan Champion-ainesta. Eikä
myöskään peli.

GBA:n Beyblade G-Revolution osoittautui todella surkuhupaisaksi sijoitukseksi. Yksinpeli, halpa oli ja siltä tuntui olleen tekijöiden budjetti. Sen aikaiselta konsolilta ei hirveästi voinutkaan odottaa, mutta tämä oli aikalailla samaa tasoa kuin Game Boy Colorin Harry Potter ja Salaisuuksien Kammio, silloin kun en osannut vielä edes englantia (ja sekin olisi todennäköisesti nykyisin parempi pelikokemus).

Idea ja juoni yksinkertaisuudessaan: pelaa päähenkilö Tysonin hyrrällä, murskaa toisten hyrrät tomuksi, kehity ja voita turnaus. Ei mitään mullistavaa. Paitsi ehkä se, että maagiset taistelevat ököt ilmestyvät tällä kertaa hyrristä.

Tintti ja Yksisarvisen salaisuus

The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn

Olen yleensä todella skeptinen, kun kuulen amerikkalaisten tekevän omaa sovitustaan jostain tunnetusta ja varsinkin nostalgisesta sarjasta, tarinasta tai muusta vastaavasta. Lähes poikkeuksetta (en edes keksi hyvää poikkeusta) tulos on vastannut samankaltaista shaiban täytteistä floppia, kuten 2009 James Wongin ohjaama Dragonball Evolution tai samana vuonna ilmestynyt Astro Boy. Esimerkkejä on aivan liikaa, joten en toivonut Hergén Tintille vastaavanlaista kohtaloa. Itselleni Tintti on tullut tutuksi lapsuuden vanhojen VHS-kasettien ja sarjakuvien kautta, joten asetin elokuvalle suuret (ja melkein valmiiksi tuhoontuomitut) odotukset.

Toivuttuani alkujärkytyksestä lähdin kuitenkin positiivisin mielin katsomaan elokuvaa 3D:nä Mikkelin Ritz-elokuvateatteriin. Pakko tähän väliin kehaista, etten ole koskaan aikaisemmin törmännyt niin puhtaisiin 3D-laseihin kuin siellä, joten hyvä Mikkeli ja sen asukkaat! Ja voin vannoa, että törmäsin elokuvateatterissa Tinttiin, aivan varmasti, täysin samannäköinen heppu oli...