torstai 27. syyskuuta 2012

Lasagne

Olen tänä vuonna pyrkinyt tekemään muutakin ruokaa kuin jauhelihakastiketta, joten päädyin tekemään lasagnea. Muistan aina koulussa tykänneeni lasagnesta erityisesti juustokastikkeen takia, joten halusin tehdä tähänkin suuren annoksen sitä. Kokosin lasagnen lähinnä jääkaapin jämäaineksista. Aikaisemmin olen tehnyt äitini kanssa tarkoilla ainesmäärillä, mutta hyvin onnistui ja teen takuulla uudestaan.

Jauhelihakastike:
n. 3 dl paistettua jauhelihaa
1 pilkottu sipuli
1 pilkottu valkosipulinkynsi
1 prk (370g) tomaattimurskaa
mustapippuria
suolaa
grillimaustetta
yrttejä/pizzamaustetta
n. 1 dl pakaste herne-maissi-paprikaa
vettä

Juustokastike:
Voita
n. ½ dl vehnäjauhoja
n. 6 dl maitoa
n. 2-3 dl juustoraastetta

Öljyä
Täysjyvälasagnelevyjä

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sekoita jauhelihakastikkeen ainekset syväreunaiselle pannulle (ettei kastike tule yli reunojen) ja anna kypsyä sillä aikaa kun teet juustokastikkeen. Tärkeintä on tehdä löysä tomaattipohjainen kastike, joten sen mukaan vettä (suurinpiirtein tomaattimurskan purkin verran on aika sopiva).

Juustokastikkeen tekemisessä pitää olla tarkkana, ettei maito ja koko kastike pala pohjaan. Kuumenna levy 5 asteikolla (pienennä jos on liian kuuma), lisää voita ja jauhoja vuorotellen koko ajan sekoittaen kunnes kattilan pohjalle muodostuu kimmoisa "taikina". Lisää hiukan (vajaa ½ dl) maitoa ja vatkaa nopeasti takaiseksi, jotta ruskistettu vehnäjauho sekoittuu maidon kanssa löysemmäksi. Jatka maidon lisäämistä pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen ja lisää lopuksi juustoraaste (säästä hieman raastetta lopullisen lasagnen päälle laitettavaksi).

Öljyä 1,5 L kulho ja laita pohjalle kerros jauhelihakastiketta. Riippuen vuoan koosta, laita yksi jauhelihan peittävä kerros lasagnelevyjä, kerros juustokastiketta, uudestaan kerros levyjä ja uudestaan jauhelihakastiketta kunnes päällimmäiseksi jää loput juustokastikkeesta. Laita päälle juustoraastetta. Paista lasagnea n. 40-45 min. Jos lasagne meinaa ruskettua päältä liikaa, laita päälle pala foliota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti