keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Just take my damn money already

On sellainen ihme päässyt tapahtumaan, että sekopäinen blogini ehti täyttää huomaamattani 2.10. yhden vuoden. En olisi aiemmin kuvitellut pääseväni näinkään pitkälle, saati kerääväni lukijoita yhden käden sormien verran enempää. Kiitän siis suuresti kaikkia kuluneesta vuodesta.

Olen onnistunut vajoamaan Huuto.netin ja Tumblrin pimeään maailmaan. Olen huutanut viimeisen kuukauden aikana enemmän asioita kuin normaalisti olisi varaa ja vapaa-aikani menee lähinnä siihen kun tuijotan tuntikausia Tumblrin päivityksiä tai pelaan silmät verenpunaisina yömyöhään. Jälkimmäiset kaksi alkavat muodostua jo epäterveeksi pakkomielteeksi ja Huuto.net on kuin kaksiteräinen miekka. Sosiaalisuus ja koulunkäynti on hieman kärsinyt kulutushuuman ja pelaamisen tiimellyksessä, unohtamatta sitäkään että unirytmini on ihan vinksallaan (kuten erään nimeltämainitsemattoman pelin kanssa meni "vahingossa" valvottua koko yö aamu 6:40 asti).