keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Just take my damn money already

On sellainen ihme päässyt tapahtumaan, että sekopäinen blogini ehti täyttää huomaamattani 2.10. yhden vuoden. En olisi aiemmin kuvitellut pääseväni näinkään pitkälle, saati kerääväni lukijoita yhden käden sormien verran enempää. Kiitän siis suuresti kaikkia kuluneesta vuodesta.

Olen onnistunut vajoamaan Huuto.netin ja Tumblrin pimeään maailmaan. Olen huutanut viimeisen kuukauden aikana enemmän asioita kuin normaalisti olisi varaa ja vapaa-aikani menee lähinnä siihen kun tuijotan tuntikausia Tumblrin päivityksiä tai pelaan silmät verenpunaisina yömyöhään. Jälkimmäiset kaksi alkavat muodostua jo epäterveeksi pakkomielteeksi ja Huuto.net on kuin kaksiteräinen miekka. Sosiaalisuus ja koulunkäynti on hieman kärsinyt kulutushuuman ja pelaamisen tiimellyksessä, unohtamatta sitäkään että unirytmini on ihan vinksallaan (kuten erään nimeltämainitsemattoman pelin kanssa meni "vahingossa" valvottua koko yö aamu 6:40 asti).


Tosiasia on kuitenkin se että Huuto.netin avulla olen onnistunut säästämään mielettömät summat rahaa, erityisesti pelien suhteen. Olen vuosia pyrkinyt ostamaan mahdollisimman monet pelit käytettynä jos vain suinkin on ollut mahdollista. Valitettavasti pelikauppojen käytettyjen pelien hinnat eivät ole usein tarpeeksi alhaiset, että voisin ostaa muutakin kuin ne ehdottomat välttämättömyydet joihin olen varautunut etukäteen. Vanhoja, markkinoilta poistuneita pelejä taas on turha kuvitella löytävänsä muualta kuin kirppareilta (tai eBaystä), enkä voi väittää että Kouvola olisi mikään loistava kirpparien mekka tämän asian suhteen. Ensimmäistä kömpelöä "noob"-huutoani ja paria "retropeliä" mukaan laskematta olen saanut pelini alle 20 eurolla, mikä on nykyisten pelien hinnoissa hyväksyttävä summa. 16 euroa on suorastaan naurettavan halpa hinta uudesta 3DS-pelistä, enkä ole maksanut mistään pelistä samaa hintaa kuin sen saisi jostain muualta. AINA reippaasti vähemmän. Kiitos siis Huuto.netille, mutta nyt on kyllä pidettävä taukoa senkin uhalla että missaisin jotain tärkeää.

My new babies~

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ostaisin mitä tahansa pelejä. Minulla ei ole tarvetta omistaa sisarpelien molempia osia, kuten esimerkiksi tyypilliset Pokemon-pelit tulevat aina pareittain. Kuten kenellä tahansa pelaajalla, myös omat pelimieltymykseni ovat kallistuneet tiettyyn suuntaan. Itse en nauti verellä ja väkivallalla kyllästetyistä toiminta-peleistä yhtään. Sääli, että muinoin tämä tieto meni ohi vanhemmilta, kun he konsolia hankkivat kotiin. Säikyn liian helposti, joten monet kokeilemisen arvoiset pelit, kuten Metroid, ovat jääneet pelaamatta. En myöskään voi sanoa olevani yhtä "lähitaistelu"- ja strategiapelien kanssa. Oma pelaamistyylini kun on "hyökkää ja painu käpälämäkeen" ja "hakkaan vain yhtä nappulaa päämäärättömästi"-tyylistä enkä kyllä saa Wiin Motion Plussan käytöstäkään mitään taidetta Skyward Swordin Girahimia vastaan taistellessa. Järkikään ei aina leikkaa edes tarpeeksi usein Professor Laytonin pulmien kanssa. Onneksi sentään minunlaisella B-luokan pelaajallakin on omat bravuurinsa, olen nimittäin tunnustetusti aika haka MarioKartissa~ Itselleni kuitenkin tärkeintä on että nauttii pelaamisesta vaikkei olisikaan siinä hyvä.

Ja näin lopuksi. Vaikka Huuto.net ei tarjoakaan mahdollisuutta saada perjantaina julkaistavaa Pokemon Black/White 2 -peliä halvalla, se ei tarkoita etteikö sitä voisi saada muullakin kuin riistohinnalla. Gigantti tarjosi pelin 35 euron hintaan ilmaisen kotiinkuljetuksenkin, mikä on ihan hyväksyttävä syy tehdä oharit GameStopin 50 euron ryöstöhinnalle yhdistettynä myöhästyvään julkaisuun. Viimeisen reiän sosiaalisen elämäni uppoavaan lauttaan tuo eilen postissa tullut 3DS Ice White + Super Mario 3D Land -paketti, jonka sain hieman äidin kanssa kauppoja hierottuani tilattua Stockmannin Hulluilta Päiviltä. Oli siis häviämättömän pienestä kiinni etten olisi viimeiselle tunnille menemisen sijaan kirmannut Kouvolan postikonttorille noutamaan pakettiani. Ja näin sivumennen sanoen, olin viimeksi näin kikseissä toissa kesänä kun pääsin Linkin Parkin konserttiin ja sitä edellisestä kerrasta onkin sitten jo kauan...

2 kommenttia:

  1. Eikös se Cesar Millan sitte ollu mittää? :D

    VastaaPoista
  2. Oli sekin mahtava kokemus, en kiellä. Kirjoittaessa ei tullut mieleen kuin tuo konsertti, mutta Cesarin seminaari tulee hyvänä kakkosena. :D

    VastaaPoista