Jatkamme pelien parissa kahdella
Beyblade-pelillä: Game Boy Advancen
Beyblade G-Revolutionilla ja Gamecuben
Beyblade V-Force: Super Tournament Battlella. Näin aluksi sanottakoon, etten ole hankkiutunut näistä kahdesta eroon yksinkertaisesti lapsuuden nostalgian ja lievän kiintymyksen takia. Pelien aiheesta saati olivatko ne lähelläkään ostamisen arvoisia en mene silkasta myötähäpeästä kommentoimaan, mutta niihin tulee silti silloin tällöin palattua. Enimmäkseen silloin, kun aivot ovat jo valmiiksi narikassa.
 |
Tyson aka Takao ei ollut ihan Champion-ainesta. Eikä
myöskään peli. |
GBA:n
Beyblade G-Revolution osoittautui todella surkuhupaisaksi sijoitukseksi. Yksinpeli, halpa oli ja siltä tuntui olleen tekijöiden budjetti. Sen aikaiselta konsolilta ei hirveästi voinutkaan odottaa, mutta tämä oli aikalailla samaa tasoa kuin Game Boy Colorin
Harry Potter ja Salaisuuksien Kammio, silloin kun en osannut vielä edes englantia (ja sekin olisi todennäköisesti nykyisin parempi pelikokemus).
Idea ja juoni yksinkertaisuudessaan: pelaa päähenkilö Tysonin hyrrällä, murskaa toisten hyrrät tomuksi, kehity ja voita turnaus. Ei mitään mullistavaa. Paitsi ehkä se, että maagiset taistelevat ököt ilmestyvät tällä kertaa hyrristä.