maanantai 2. huhtikuuta 2012

Myöhäisillan jauhelihakastike

Pitkän ja väsyttävän koulupäivän jälkeen yhdeksän aikaan illalla on suurta tuskaa ruveta tekemään sapuskaa jos sitä ei ole valmiina. Jääkaappi pullottaa erinäisten aineksien jämistä joista pitäisi hankkiutua eroon jauhelihan lisäksi, joten päätin tehdä nopean ja selkärangasta automaattisesti lähtevän jauhelihakastikkeen spagetin kera lisäten joukkoon sitä sun tätä ylimääräistä. Pahaa ruoasta ei tullut, mutta ei sitä voi sanoa kaikkein terveellisimmäksi tai ravitsevimmaksi. Täytti kuitenkin tarpeensa ja löytyypähän huomenna koulun päivän päätteeksi jotain mitä nälissään lämmittää mikrossa. Tätä ohjetta olen soveltanut monesti esim. lisäämällä herne-paprika-maissi pakastepussin jämät sulatettuina tai tuoretta paprikaa sekaan. Mikäli kaapista löytyy oikeaa tavaraa jauheiden sijaan sitä parempi. Ohje toimii myös ilman lihalientä, mutta on parempi sen kanssa.

Jauhelihakastike 2:lle nälkäiselle vähään tyytyvälle
opiskelijalle:
400 g jauhelihaa
½ pikku/keltasipuli
Ripaus:
- suolaa
(- grillimaustetta)
- paprikajauhetta
- valkosipulijauhetta
- mustapippuria
- chilijauhetta
1 pikkupaketti (200g) Rainbow'n Paseerattua tomaattia
n. puoli pakettia vettä
loraus (japanilaista) soijaa
hyppysellinen basilikamaustetta
hyppysellinen sokeria/1 rkl ketsuppia
n. 1 rkl Santa Marian Taco Sauce-salsan (medium) jämät
1 kpl Fond du Chefin Lihaliemirasiaa
kourallinen täysjyväspagettia

Pilko sipulit mahdollisimman pieniksi ja kuumenna suhteellisen syvä paistinpannu. Heitä jauhelihat pannulle ja paista ruskeiksi (vähennä levyn lämpöä). Lisää sipulisilppu, paista hetki jotta saavat väriä ja mausta jauheliha ripauksella suolaa, mustapippuria, valkosipulijauhetta, (grillimaustetta,) paprikajauhetta ja chilijauhetta sekoittaen aina jokaisen välissä. Leikkaa suhteellisen pieni aukko paseeratun tomaatin pakettiin ja tyhjennä pannulle. Sekoita hieman ja täytä purkki puolilleen vettä ja purista aukko tiiviisti sormilla kiinni ja ravista. Kaada tomaatti-vesi pannulle mielesi mukaan ja lisää tarvittaessa. Sekoita jälleen kerran. Lisää loraus soijaa, basilikamauste, hyppysellinen sokeria tai ketsuppi ja sekoita taas. Lisää tässä vaiheessa mahdolliset jämäaineet, kuten omassa tapauksessani salsan rippeet ja lihaliemihyytelö. Sekoita kunnes lihaliemi on liuennut kastikkeeseen, laske lämpö pienimmälle ja laita kansi pannun päälle. Pistä äkkiä spagetti kiehumaan kannen alle ja anna kastikkeen muhia keittämisen ajan. Valuta spagetti lävikköön/sihvilään 8 minuutin kuluessa siitä kun laitoit spagetit kattilaan ja tarjoile.

PS. Kastike vaan paranee kun viettää päivän tai kaksi jääkaapissa, vaan kukapa niin kauan jaksaisi odottaa syömään pääsemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti