Kananmunan verran sattumia

13.10 eli torstaina vietettiin kansallista epäonnistumisen päivää, mutta epäonnistumiset tapahtuivat meikäläiselle myöhässä. Puhkikulunut Linkin Park-lompakkoni hävisi perjantaina jossain koulun ja kämpän välimaastossa kaikki kortit ja henkkarit mukanaan. Lisäksi tajuan etten kykene omin konstein asentamaan IKEA:sta ostettua lamppua kattoon, koska lampussa ei ollutkaan valmista "pistoketta" vaan pitäisi erikseen asentaa johdot kiinni toisiinsa. Eipä sitä kyllä lampun paketista olisi nähnyt, ja erilliset ruuvitkin pitäisi ostaa. Jätän siis suosiolla jonkun muun (itsetuhoisemman) hoidettavaksi.

Päivä oli yhtä sekamelskaa kuin pöytäni jolta yritin etsiä läppäriä.

Tupareita varten siivotessa raotin hieman ikkunaa, enkä muistanut ottaa huomioon, että A) asunto on 8.kerroksessa ja B) täällä tuulee niin, että ikkunakin meinaa lentää saranoiltaan sisään kun sen avaa. Joten tuuletusikkuna rämähti auki kuin virtahepon kita ja puhalsi tullessaan kaikki mahdolliset sittisontiaiset sisälle suoraan yöpöydän päällä olevaan teemukiin. Että bon appétit vaan. Lisäksi siivotessa yksi kokis-lasi (vieläpä niistä paremmista laseista) meni rikki ja tupareihin ilmoittautuneista ihmisistä vain yksi ilmaantui paikalle (thx mates~).

Fazer dipatut mansikat

Toistaiseksi letut, "minikaakaot", kermavaahtoteet ja jäätelöpirtelöt ovat olleet ainoat makeat "herkut" mitä olen väsäillyt, mutta kämppiksen kokkausinnon tartuttua en halunnut jäädä sille tielle. 3. vuosipäivä on muutaman kuukauden päässä, joten halusin yllättää armaani viikon loppu vierailullani Mikkelissä tekemällä jotain pientä ja hyvää. Päädyin Pirkka-lehden kesäkuun numerossa olleeseen ohjeeseen, joka sopi tilanteeseen ja sen hetkisiin resursseihin kuin nyrkki silmään.

Hankin alkuperäisen ohjeen mukaisesti banaaneja mansikoiden lisäksi, mutta kätevä kämppis osasi vihjata, että banaanit eivät säily kuorittuina kuin tovin hyvän näköisinä. "Koevedoksia" tehdessä tämä tuli hyvin huomattua, mutta positiivista oli, että mitä raaempi banaani oli, sen pidempään se pysyi mustelmitta (vaikkakin junamatkaa ne eivät kestäisi). Päädyin siis käyttämään:

Fazerin Talousuklaata
Fazerin Sinistä
Pirkka mansikoita

Lisää olisi kuulemma saanut tehdä...

Uusi Alku...

... ja uusi sänky. Ja uusi kaupunki. Ja uusi blogi. (Ja valtaosa tänne eksyneistä huokaisee "pfft~ tää nyt on jo nähty".) Joten varoituksen sanana, jos et kestä rönsyilevää ja eritoten pitkää tekstiä, siirry takaisin hiekkalaatikolle leikkimään Superkoiria. Nähdään sitten siellä.

Kämppikseni, ja pitkäaikaisen ystäväni aiheuttaman innostuksen myötä päätin viimein perustaa sekamelskaisen blogin, enemmän tai vähemmän sekopäisille ruokaresepteille- ja tottumuksilleni, amatöörimäisyyttä hipoaville piirroksille ja mahdollisesti sattumanvaraisille aiheille mistä saatan innostua kirjoittamaan.Ja blogin nimi on luonnollisesti "Salmiakin verran sattumia" aikalailla yksinkertaisista syistä, pidän siis salmiakista.

Olen kaveripiirissäni tunnettu kirjavasta puheestani ja epämääräisistä jutuistani, mutta vielä enemmän kirotusta "tohelon kokin" maineestani. Tämä valitettavasti kumpuaa yläasteelta, jolloin onnistuin keittämään nuudeliliemet kolmesti peräkkäin karrelle. Don't ask. Olen kuitenkin siitä kehittynyt (vaikkakin millä minä vakuutan itseni siltä etten henkilökohtaisena häpeänaiheenani onnistu keittämään sopivanlaisia munia kahta kertaa peräkkäin)... Olen siitä huolimatta tunnustettu esim. hyväksi lettujen (herra Lappalaisen nimittämänä "Kyläniemen Parhaana lettujentekijänä") ja (puolen tunnin) nuudelien tekijäksi, joka saa tuhottoman nirsot ala-asteikäiset pikkusisaruksetkin syömään. Ja koska armas kämppikseni viettää (selkeästi) suurimman osan ajastaan keittiön puolella (Maijan Makia), opin jatkuvasti lisää (kyselemällä ärsyyntymiseen asti tyhmiä hänen selkänsä takana). Siitä tosin en mene takuuseen ovatko (mielestäni) maistuvat tekeleet sieltä terveellisimmästä päästä, mutta kyllä niissä on jotain aineista kun monet kelpaavat pikkusisaruksillekin (tosin jauhelihakastiketta ei lasketa, koska siinä on sipulia). Tähän voitanee myös laskea mukaan "ylläri-ahmatit" kaverit Helsingissä, jotka söivät aina mun viikon ruoat... Joten jos mielenkiintoa ja ennakkoluulottomuutta löytyy tarpeeksi, olkaa rauhassa röyhkeitä ja kokeilkaa~

Ei sen puoleen että olen myös perin lahjakkaasti C-luokan kuvaajakin,
toisaalta mitäpä digipokkarilta voi hirveästi odottaa. Tämäkin
"upeus" tuli, kun pyöräytin salaattikulhoa ja samalla nappasin
vahingossa nakkisormillani kuvan.